Koulujen ongelmista

Yksi Suomen tärkeimmistä voimavaroista on hyvin koulutettu, osaava kansa. Me emme voi rehvastella valtavilla luonnonvaroillamme, joten meidän on keskityttävä siihen, että teemme hyvää laatua tehokkaasti ja luotettavasti. Pieni maa ei voi kilpailla volyymillä suurten maiden kanssa. Koska koulutettu kansa on meille niin tärkeä, on Suomen pidettävä huolta siitä, että koulumme säilyttävät korkean opetuksen tason riippumatta siitä, onko meneillään hyvä tai huono taloudellinen tilanne. Toisin sanoen, koulutuksen laadusta ei saa leikata.

Vaikka koulujemme taso on edelleen kansainvälisesti mitattuna hyvä, on suunta valitettavasti huolestuttava. Koulumme kohtaavat jatkuvasti kasvavia ongelmia. Ongelmat vaihtelevat riippuen siitä, mistä opintojen tasosta puhumme. Peruskoulujen haasteet ovat luonnollisesti hyvin erilaiset kuin korkeakoulujen. Tässä kirjoituksessa keskityn lähinnä peruskoulujen haasteisiin.

Puhuttaessa perusopetuksen haasteista, tulee kouluikäisten lasten vanhemmille varmasti mieleen luokkakokojen kasvu. Tämä on yksi niistä perusongelmista, joilla on laajat vaikutukset koulujen toiminnan tasoon. Liian suuret luokat luovat levottoman oppiympäristön, joka on haitallista niin opettajan ja oppilaiden jaksamiselle kuin opetuksen laadullekin. Kun tähän lisätään vielä erityisopetusta tarvitsevia lapsia ja jakotuntien vähentäminen, on kauhuskenaario valmis. Toinen tunnettu murheenkryyni, jolle ei tunnu löytyvän loppua, on sisäilmaongelmat eli kansankielellä homekoulut. On törkeää, että Suomen kaltaisessa maassa joudutaan opiskelemaan ja tekemään töitä tiloissa, jotka ovat terveydelle haitallisia.

Opettajien kannalta ongelmat näyttävät vielä moninaisemmilta. Jatkuvat muutokset kouluissamme asettavat opettajille aina vain kasvavia vaatimuksia. Enää ei riitä, että opettaa oppilaita, vaan samalla pitäisi toimia sosiaalityöntekijänä, atk-tukena ja poliisina. Erityishuomiota vaativien lasten määrä normaaliopetuksen parissa kasvaa jatkuvasti. Tämä ei pelkästään laske opetuksen tasoa, vaan luo erilaisia väkivalta- ja riskitilanteita. Toisinaan kouluissa sattuu ja tapahtuu sellaista tahtia, että opettajat eivät ehdi edes kirjaamaan kaikkia tilanteita, minkä seurauksena on vaikeampaa saada todellista kuvaa ongelmien laajuudesta. Osa oppilaista tai vanhemmista ei puhu suomea eikä ymmärrä suomalaista kulttuuria. Tämän johdosta opettajia rasitetaan erilaisilla kulttuurikoulutuksilla.

Entä sitten se johtaminen? Konsulttien vetämät koulutukset koetaan toisinaan täysin turhiksi tilaisuuksiksi, jotka vievät aikaa itse opetukselta. Lisäksi niissä ei edes puututa todellisiin ongelmakohtiin, joihin opettajat ja rehtorit oikeasti kaipaisivat apua. Tiedonkulun ongelmat ovat tyypillisiä kaikessa operatiivisessa johtamisessa, eivätkä koulut ole tässä poikkeus. Kun varhaiskasvatuksessa todetaan, että lapsi X tarvitsee erityisopetusta, kulkeeko tästä tieto kouluille? Väkivaltainen omaa käyttäytymistään hallitsematon lapsi päätyy helposti normaaliopetuksen pariin.

Oppimistulokset ovat yksi koulujemme tärkeimmistä laadun mittareista. Tämän hetken tilastojen valossa näyttää siltä, että suomalaisten oppimistulokset heikkenevät. Oppimistulosten mittaamisessa on kuitenkin yksi päivänselvä ongelma: tilastoissa ei eritellä suomalaislapsia ja maahanmuuttajia toisistaan. Osa maahanmuuttajista ei puhu lainkaan suomea koulua aloittaessaan, ja kun otetaan huomioon maahanmuuttajien valtava määrä ja tämän määrän jatkuva lisääntyminen, on täysin mahdollista, että havaittu osaamisen lasku johtuu lähinnä maahanmuuttajista. Jos haluamme korjata koulujemme ongelmia, pitää meidän ensin tunnistaa nämä ongelmat, ja siksi tilastoissa tulisi ehdottomasti olla erotettavissa suomalaisten ja maahanmuuttajien oppimistulokset.

Yhteiskunnassamme käytössä oleva monikulttuurisuuden pakkosyöttö on luonut kouluihimme eriarvoistumisen ongelman. Vieraista kulttuureista saapuvat oppilaat tarvitsevat opettajilta erityishuomiota. Tämä erityishuomio on poissa siitä ajasta, jonka opettaja käyttää suomalaisten lasten opetukseen. Tämän seurauksena opetuksen laatu suomalaislasten kohdalla laskee. Mitä enemmän maahanmuuttajia luokalla on, sitä enemmän suomalaisten saama opetus kärsii. Vastuuntuntoiset vanhemmat, joilla on varaa valita asuinpaikkansa, muuttavat luonnollisesti alueille, joilla on mahdollisimman vähän maahanmuuttajia. Seurauksena saamme kahtiajakautuneen yhteiskunnan, jossa köyhien perheiden lapset jäävät alueille, joilla on paljon maahanmuuttajia, ja saavat täten myös huonompaa opetusta kuin rikkaiden lapset. Lopputuloksena köyhien perheiden lapset pysyvät köyhinä, koska heille on tarjottu huonommat eväät tulevaisuutensa luomiseen kuin hyvien alueiden rikkaiden perheiden lapsille.

Edellä mainitsemani haasteet ovat tietenkin vain pintaraapaisu siihen, mitä kaikkea kouluissamme tapahtuu. Kaikella tällä on valtava merkitys yhteiskuntamme tulevaisuudelle. On hyvä muistaa, että lastemme on pakko käydä koulua. Tuota saamaa koulua käyvät kaikki tulevaisuuden raiskaajat, murhaajat ja muut rikolliset. Harva syntyy rikolliseksi, vaan sellaisiksi yleensä kasvetaan. Osa tuosta kasvusta tapahtuu kouluissa. Kuvitelkaa tilannetta lasten silmin. Sinut pakotetaan menemään tiloihin jotka tekevät sinut sairaaksi, opiskelemaan uusia asioita ilman että opettajalla on aikaa sinulle. Työskentelykavereina on ikätovereita, joiden kieltä et ymmärrä, tai jotka eivät hallitse omaa käyttäytymistään ja saavat väkivaltaisia raivokohtauksia. Omaa kansaa tai kulttuuria ei saa arvostaa ilman rasistin leimaa. Olet toisen luokan kansalainen, vähempiarvoinen omassa maassasi. Tämä kaikki on todellisuutta joidenkin suomalaislasten kohdalla, ja nykyisellä suunnalla yhä useampi suomalaisperhe tulee toteamaan, että tästä on tullut osa heidän todellisuuttaan.

Onneksi Suomen kouluista löytyy vielä paljon menestystarinoitakin. Meillä on mahtavia, ammattitaitoisia opettajia, jotka tekevät parhaansa ja enemmänkin hankalassa tilanteessa. Meillä on lapsistaan huolehtivia vanhempia, sekä tietysti älykkäitä ja vahvoja lapsia. Arvioitaessa koulujen laatua, ei voida kuitenkaan katsoa vain onnistumisia, vaan on tärkeää avata silmät ongelmille ja puuttua niihin vahvasti. Yksinkertaisena vastauksena koulujen ongelmiin voidaan tarjota lisää resursseja. Rakennetaan enemmän kouluja, jotta oppilaita ei tarvitse tunkea liian ahtaisiin ja soveltumattomiin tiloihin. Palkataan lisää opettajia, jotta saadaan pienemmät luokkakoot. Siirretään erityistukea tarvitsevat oppilaat omille luokilleen, joiden opettajilla on soveltuva koulutus. Valitettavasti mikään ratkaisu ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Mikään rahasumma ei riitä korjaamaan koulujemme ongelmia niin kauan, kuin yhteiskuntamme suunta on väärä. Ei riitä, että rakennetaan lisää kouluja, jos ne ovat jo syntyessään homeessa. Meidän on parannettava sitä laatua millä koulut rakennetaan. Monikulttuurisuusideologiasta on päästävä eroon. Meidän on keskityttävä suomalaisten lasten hyvinvointiin sen sijaan, että pyrimme korvaamaan heidät ulkomaalaisilla. Suomalaisella lapsella on oikeus kokea Suomi omakseen ja että yhteiskuntamme on juuri heitä varten. Kokea, että heidän tulevaisuutensa on se tärkein ja siihen panostetaan. Meidän pitää opettaa lapsillemme suomalaista kulttuuria ja opettaa heidät arvostamaan sitä. Aivan kuten lapsen pitää saada kokea olevansa osa perhettänsä, hänen tulee kokea olevansa myös osa yhteiskuntaa. Näin hän haluaa myös tulevaisuudessa tehdä työtä juuri tämän yhteiskunnan hyväksi.

Kouluilla on tässä kaikessa erittäin tärkeä rooli. Uudistetaan koulujen johtamista yhteistyössä opettajien kanssa. Annetaan opettajille taas tilaa keskittyä opettamiseen. Tehdään suomalaisesta koululaitoksesta taas maailman paras.

Työttömyyskö ongelma?

Aina toisinaan työttömyys nostetaan esiin suomalaisen yhteiskunnan suurimpana ongelmana. Ennen kuin julistetaan työttömät yhteiskunnan saastaksi, pitäisi kysyä, miksi työttömyys on ongelma. Nyt saatat miettiä, että miksi näin itsestään selvää asiaa pitäisi kyseenalaistaa tai tarkastella tarkemmin. Eivätkö muka mantrat ja poliittiset iskulauseet riitäkään? Jos haluamme kuitenkin oikeasti ratkaista ongelmia irtopisteiden keräämisen sijaan, pitäisi meidän olla valmiita tarkastelemaan asioita madollisimman rehellisesti ja avoimesti, useista eri näkökulmista.

Varmaankin kaikkien mielessä ensimmäinen vastaus kysymykseen on resurssipula. Työttömien elättäminen on kallista eivätkä he edes kerrytä verotuloja. Lisäksi on väärin, että ahkerien, työssäkäyvien verorahat käytetään toisten elättämiseen. Ajatusta pitänee kuitenkin vähän avata. Mietipä tilannetta, jossa perheen isä kertoo lapselleen, että nyt on rahat tiukilla, joten tänään ei ole ruokaa tarjolla. Samalla kuitenkin käydään kaupassa, ja ostetaan naapurin lapselle maittava ateria. Tarina isän avokätisyydestä leviää ympäri kylää, ja – kas kas – kohta kaikki köyhät perheet lähettävät lapsensa ruokittavaksi. No, isä kaivaa jostain rahaa niin, että kaikille saapuneille lapsille riittää ruokaa. Luonnollisesti tämän anteliaan isän omat lapset ihmettelevät, miksi heille ei anneta ruokaa. Isällä on kuitenkin heille selkeä vastaus: tehkää töitä ruokanne eteen. Mutta entä jos ei ole tuottavaa työtä tehtäväksi? No, isälle riittää, että he tekevät jotain täysin hyödytöntä ja mahdollisesti terveytensä vaarantavaa, mahdollisimman nöyryyttävää puuhastelua. Pääasia on, että he alistuvat tekemään mitä tahansa ruokansa eteen.

Et varmaankaan pidä isän käytöstä reiluna, tai edes millään tavoin järkevänä. Tämä on kuitenkin juuri se, miten Suomi tällä hetkellä kohtelee kansalaisiaan. Niin kauan, kuin Suomi on valmis ottamaan maahamme lisää uusia työttömiä ulkomailta elätettäväksi, emme voi väittää, että työttömyys olisi ongelma resurssipulan vuoksi.

No, jos resurssipula ei kerran ole se syy, miksi työttömyys on ongelma, niin mikä sitten? Voisimmeko pohtia asiaa työttömien hyvinvoinnin kannalta? Ihmiset kaipaavat tavoitteita, rytmitystä päiviinsä, ja mikä tärkeintä, he haluavat tuntea olevansa hyödyllisiä yhteisön jäseniä. Tätä kaikkea työ voi tarjota ihmiselle. Jos me otamme työttömyyden käsittelyssä tavoitteeksi työttömien hyvinvoinnin parantamisen, eikä hyväosaisten tarvetta kyykyttää huono-osaisia, voimme oikeasti saada toimivia ratkaisuja aikaiseksi.

Miltä kuulostaisi sosiaaliturvajärjestelmä jossa pyrittäisiin sopivilla kannusteilla aktivoimaan työttömät yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. Tämä ei tarkoita uhkailua, pakottamista, nöyryyttämistä tai muita keinoja joita yleensä tarkoitetaan, kun puhutaan kannustimista. Sen sijaan voisimme luoda järjestelmän, joka mahdollistaisi opiskelun, vapaaehtois- ja talkootyöt sekä muut aktiviteetit jolla työtön voisi osallistua yhteiskunnan toimintaan, vaikka töitä ei heti löytyisikään. Mitä jos passivoivan tukiviidakon sijasta meillä olisi yleistuki, joka mahdollistaisi omaa osaamistaan vastaavan työn etsimisen tai yrittäjyyden ilman häpeää ja jatkuvaa pelkoa omasta tulevaisuudestaan. Terve suomalainen on ahkera ja aktiivinen. Vapautetaan hänet tuotteliaaksi yhteiskunnan jäseneksi.

Monikulttuurisuus vastaan suomalaisuus

Nykyisin tuntuu, että monikulttuurisuudesta on tullut uskonto, jonka uskotaan johdattavan ihmiskunnan ihanaan utopiaan. Kuten uskonnoissa yleensäkin, kukaan ei vaivaudu miettimään, mitä pinnan alla piilee, ja mitä se tarkoittaa meidän jokapäiväisessä elämässämme.

Jos Suomesta tehdään monikulttuurinen maa, tarkoittaa se sitä, että suomalainen kulttuuri vaihdetaan monikulttuurisuuteen. Tällä on monia vaikutuksia elämäämme. Suomen vahvuus kun ei ole luonnonvaroissa. Toki meiltä löytyy puuta ja puhdasta vettä, mutta täällä on myös melko kylmä eikä öljyä ole toistaiseksi löytynyt. Suomalaiset eivät ole myöskään loistaneet suurina valloittajina, jotka olisivat ryöstäneet rikkauksia muualta. Eli mitä meillä siis on? No, meillä on Suomen kansa. Me suomalaiset olemme luoneet oman kulttuurimme. Tuo kulttuuri pitää sisällään paljon tapoja ja arvoja, joiden pohjalta me kohtelemme toisiamme ja rakennamme yhteiskuntaamme. Meidän lakimme, suhteemme naapurivaltioihin, tapa tehdä yritystoimintaa ja välittää läheisistämme. Sisu, tasa-arvo, vaatimattomuus, heikommista huolehtiminen, rehellisyys, säntillisyys, oman tilan kunnioitus. Nämä ovat arvoja, joihin suomalainen hyvinvointi perustuu, ja joita usein arvostaa vasta ulkomailla käydessään. Kun suomalaista kulttuuria lähdetään vaihtamaan monikulttuurisuuteen, tarkoittaa se sitä, että vaihdetaan myös ne perusarvot, joiden päälle meidän hyvinvointimme on rakennettu.

Miten se paljonpuhuttu monikulttuurisuus sitten luodaan? Eivät suomalaiset noin vain yhtäkkiä muutu monikulttuurisiksi. Monikulttuurisuus luodaan vaihtamalla Suomen väestö. Tarkemmin sanottuna, tuodaan ulkomailta niin paljon ihmisiä, että suomalaisten vaikutus kulttuuriin pikkuhiljaa katoaa. Tämä väestönvaihto on jo hyvää vauhtia käynnissä pääkaupunkiseudulla. Kun vielä 20 vuotta sitten Espoon väestöstä 3.5 % oli vieraskielisiä, on heidän määränsä viisinkertaistunut, ja viime vuonna luku oli 16 %. Espoon kasvusta yli 70 % on niin sanottua vieraskielistä, eli ulkomaalaisia. Pian saavutamme pisteen, jossa tätä kehityksen suuntaa ei voida enää pysäyttää edes laittamalla rajoja kiinni. Ulkomaalainen väestö lisääntyy huomattavasti suomalaisia enemmän.

Onneksi kehitys on vielä pysäytettävissä. Suomessa on olemassa yksi puolue, joka on valmis tekemään tarvittavan, jotta suomalaisuus saadaan pelastettua. Vastauskin on yksinkertainen: nollatoleranssi haittamaahanmuutolle.

Vastaväitteenä näkemykselleni monikulttuurisuudesta saattaa joku väittää, että kyllähän monikulttuurisuus pitää sisällään myös suomalaista kulttuuria. Mietitäänpä kuitenkin vähän tarkemmin. Jos matkustat vaikkapa Kreikkaan kokemaan kreikkalaista kulttuuria, mitä se pitää mielestäsi sisällään? Kreikkalaisia ihmisiä, kreikan kieltä, kreikkalaisia tapoja, ruokaa, taidetta, luontoa. Jos näiden sijasta kohtaatkin islamilaista kulttuuria ja arvoja, afrikkalaisia ihmisiä ja amerikkalaista ruokaa, et ole kokenut kreikkalaista kulttuuria. Entä kun Suomessa haluaa kokea suomalaista kulttuuria, missä päin Suomea tätä saa kokea? Kuinka monta prosenttia väestöstä saa olla kantasuomalaisia? Kuinka suuri osuus pinta-alasta jätetään suomalaiselle kulttuurille?

Toinen tyypillinen vastaväite on, että kyllähän ne kulttuurit muuttuvat ja kehittyvät ajan myötä. Miksei monikulttuurisuus voisi olla yksi tällainen kehitysaskel? Kyllähän kulttuurit tosiaan kehittyvät esimerkiksi teknologian myötä. Ihmiset sopeutuvat uusiin toimintatapoihin niin hyvässä kuin pahassakin. Kännyköiden yleistymisellä on ollut valtava merkitys ihmisten jokapäiväiseen elämään. Näin ollen niillä on vaikutusta myös suomalaiseen kulttuuriin. Tämä ei kuitenkaan ole muuttanut meidän perusarvojamme, joiden pohjalta me näihin muutoksiin mukaudumme. Tämä perusarvojen muutos on se, mitä monikulttuurisuuden myötä tulee tapahtumaan. Kännyköiden tulo ei ole saanut meitä hyväksymään lapsiavioliittoja, rituaalisilpomisia, vääräuskoisten murhaamista tai muita ihania arvoja, joita olemme alkaneet kohdata kansainvälistymisen myötä. Jos kehitystä ei pysäytetä pikaiseen, voimme varautua siihen, että pääkaupunkiseudulla vahditaan naisten huivien käyttöä, nuoret tytöt naitetaan aikuisille miehille ja lasten silpominen alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Muu Suomi seuraa sitten perässä. Toivottavasti suomalaiset heräävät tähän kehityskulkuun ajoissa ja ymmärtävät torjua sen, kun meillä on vielä mahdollisuus.

Yhteiskunnan tarkoitus

Harva ihminen tulee koskaan pohtineeksi, mikä on yhteiskunnan tarkoitus. Yhteiskunta on olemassa, ja se koetaan välttämättömäksi miettimättä koskaan sen tarkemmin yhteiskunnan tehtävää ja syvällisempää merkitystä. Kuitenkin se, miten kukin meistä määrittelee yhteiskunnan tarkoituksen vaikuttaa radikaalisti siihen, mihin suuntaa me pyrimme yhteiskuntaa kehittämään. Tästä syystä yksi tärkeimpiä asioita tietää poliitikoista tai puolueista on heidän peruslähtökohtansa yhteiskunnan tarkoitukselle.

Ihmiset voivat nähdäkseni ajatella yhteiskunnan merkitystä kolmella yksinkertaistetulla tavalla. Ensimmäinen tapa määritellä yhteiskunta, ja jota itse myös edustan, on seuraavanlainen. Yhteiskunnan tarkoitus on tuottaa hyvinvointia jäsenilleen. Suomalaisen yhteiskunnan jäseniä ovat suomalaiset. Tässä perusajatuksessa on huomattavaa se, että yhteiskunnan tehtävä ei ole jakaa hyvinvointia koko maailmalle, eikä se ole kansainvälinen hyväntekeväisyysorganisaatio. Tätä omien asettamista etusijalle on tapana kutsua halveksivasti myös populismiksi ja kansallismielisyydeksi, joka on jossain vaiheessa historiaa muuttunut kai negatiiviseksi asiaksi.  Menestystä ei mitata sillä, kuinka paljon yhteiskunta tekee taloudellista voittoa. Menestystä mitataan jäsenten elämänlaadulla. Kansainvälisen arvostuksen nauttiminen ei myöskään ole itseisarvo. Jotta se olisi tavoittelemisen arvoista, muiden maiden arvostuksen tulee tuottaa hyvinvointia kansalaisille. Esimerkiksi urheilukilpailuissa menestyminen on ihan mukava asia, mutta sitä ei voida pitää yhteiskunnan hyvinvoinnin mittarina. Resurssien sijoittaminen huippu-urheiluun ei siis myöskään voi olla yhteiskunnallisesti järkevää toimintaa, jos tämä tarkoittaa, että kansalaisten hyvinvointipalveluita joudutaan sen vuoksi karsimaan. Sama koskee myös ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Vyötä ei voida kiristää vain siksi, että näin saadaan muiden maiden arvostus, jos se johtaa samalla suomalaisten hyvinvoinnin heikkenemiseen.

Toinen tapa on määritellä yhteiskunnan tarkoitukseksi voittojen tuottaminen valtaapitäville. Tämän kategorian edustajia ovat Suomessa puolueista esimerkiksi Kokoomus ja Keskusta. Kansalaisten hyvinvointi on täysin toissijainen tavoite tämän vaihtoehdon edustajille. Toki poliittisissa puheissa muistetaan aina mainita hyvinvointi, koska sillä tavoitellaan vaaleissa ääniä, joilla säilytetään oma valta-asema, mutta konkreettisissa teoissa ohjaavana tekijänä on voittojen luominen itselle ja hyväveliverkolle. Tämä ei tarkoita, etteivätkö nämä voittojen tavoittelijat koskaan saisi aikaiseksi hyviä asioita, mutta se on enemmänkin satunnainen sivutuote kuin itse tarkoitus. Yksi tämän ajatusmallin piirteistä on myös se, että halutaan näyttää hyviltä muiden maiden valtaeliitin silmissä. On hienoa olla sikarikerhossa hyvä jätkä. Puhutaan ilmastonmuutoksen kamaluudesta ja tehdään sillä politiikkaa, joka tuottaa voittoja omille kavereille. Halutaan ”auttaa” ”pakolaisia” avaamalla rajat ja samalla luodaan halpatyövoimamarkkinat. Yksityistetään kotoutuspalveluita ja avataan kavereille avoin piikki valtion kassaan. Yksinkertaistettuna, luodaan yhteiskunnalle ongelmia, joihin tarjotaan sitten maksua vastaan ratkaisuja, jotka todellisuudessa vain ylläpitävät ongelmaa.

Kolmas tapa määritellä yhteiskunnan tarkoitus perustuu puhtaasti ideologiseen ajatteluun. Yhteiskunta nähdään mahdollisuutena toteuttaa omaa ideologiaa ja maailma nähdään kyseessä olevan ideologian värittämien lasien läpi. Hyvinvoinniksi määritellään se, että kyseinen ideologia toteutuu. Ideologian varsinaisilla vaikutuksilla ihmisten elämään ei ole merkitystä, koska vain itse ideologia merkitsee. Tämän suunnan edustajilla on tapana määritellä kaikki ideologian kyseenalaistajat vihollisiksi ja heidät epäinhimillistetään. Suomessa tällä hetkellä vallitsevia ideologioita ovat muun muassa feminismi, vasemmistofasismi, monikulttuurisuus sekä islam. Näiden välillä vallitsee erikoinen kauhun tasapaino, sillä niiden tavoitteet sekoittuvat keskenään, vaikka todellisuudessa ne ovatkin osittain toistensa vihollisia. Toistaiseksi ne ovat kuitenkin löytäneet itselleen yhteisen vihollisen, jota ne pyrkivät parhaansa mukaan leimaamaan. Tämä onkin yksi helpoimmista ja käytetyimmistä metodeista; vihollinen on rasisti, natsi, islamofobi, valkoinen mies, seksisti, ja niin edelleen. Todellisuudessa kyseiset viholliset ovat ensimmäistä mallia noudattavia ihmisiä, jotka välittävät omasta kansastaan ja pyrkivät turvaamaan lastensa tulevaisuuden. Tätä kolmatta vaihtoehtoa edustaa Suomen poliittisessa kentässä vihervasemmisto. He voivat ehdottaa ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin ratkaisuksi kotoutuksen resurssien lisäystä tietäen hyvin, ettei tällä ole mitään vaikutusta itse ongelmaan. Heidän ideologiaansa kuuluvat kuitenkin avoimet rajat ja monikulttuurisuus, joten ulkomaalaisten houkutteleminen Suomeen nähdään välttämättömyytenä ja kotoutus hyvänä asiana. Kun ideologia on määritellyt monikulttuurisuuden hyvinvoinnin mittariksi, sillä ei ole enää merkitystä, että ideologian seurauksena suomalaisia lapsia raiskataan.

Suomessa ovat jo pitkään olleet vallassa sellaiset poliittiset suuntaukset, joiden myötä Suomen kansan hyvinvoinnilla ei ole enää mitään merkitystä. Kaiken kukkuraksi ideologisen suuntaukset edustajat ja voitontavoittelijat ovat luoneet epäpyhän liiton, jossa monikulttuuri-ideologian tueksi nousevat Kokoomus ja Keskusta, koska he voivat tehdä tällä voittoja. Ikävä kyllä tämän liiton kärsijänä toimii Suomen kansa.

Ilmastonmuutos

Vuoden 2019 eduskuntavaaleista piti tulla ilmastovaalit, mutta ei näköjään tullutkaan. Maahanmuutto nosti päänsä vahvasti esiin ja ilmasto näyttää jäävän poliittisissa puheissa taustalle. Ei kuitenkaan unohdeta sitä kokonaan. On tärkeää, että ilmastopolitiikkaan ottavat osaa kaikki poliittiset osapuolet, jotta saataisiin aikaiseksi mahdollisimman hedelmällistä keskustelua. Näin voimme löytää ratkaisuja, jotka ottavat huomioon kaikki niinkin monimutkaisen asian kuin ilmastopolitiikan vaikutukset. Suomessa ei valitettavasti osata käydä kovinkaan rehellistä keskustelua juuri mistään ihmisiä poliittisesti jakavasta aiheesta. Hyvin usein päädytään vain toistamaan maailmalta kuultuja sloganeita välittämättä siitä, mitä niiden taustalla piilee. Puhutaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta ja maapallon lämpenemisestä ja sillä verukkeella vaaditaan suomalaisia kiristämään vyötä. Samalla unohdetaan, että Suomella ei ole juurikaan vaikutusmahdollisuuksia siihen, lämpeneekö ilmasto vai ei.

Jos olisimme aidosti kiinnostuneita maapallon elinvoimaisuudesta, puhuisimme saastuttamisesta emmekä ilmastonmuutoksesta. Silloin nousisi esiin muun muassa se, kuinka paljon saasteita kaadetaan vesistöihin ja ketkä niitä kaatavat. Suomalaisten syntisen yksityisautoilun sijaan puhuttaisiin lentoliikenteestä. Ennen kaikkea puhuttaisiin niistä saasteista, jotka syntyvät, kun Kiinasta rahdataan kertakäyttötavaraa ympäri maailmaa, myös Suomeen. Kiinnostaako ketään puhua siitä, että globaalin tuotannon sijaan siirryttäisiin globaalisti paikalliseen tuotantoon kaikissa mahdollisissa asioissa? Voisiko tämä vähentää ilmansaasteita? Tämä taitaisi kuitenkin rokottaa liikaa globaalien yritysten voittoja, kun tuotanto siirtyisi maihin, joissa on pakko kiinnittää huomiota saastuttamiseen ja työntekijöille on tarjottava inhimilliset olosuhteet ja maksettava kunnon palkkaa.

Nykyisessä ilmastopolitiikkakeskustelussa tuntuu useimmiten olevan kyse talouspolitiikasta. Siitä, kuka saa tuottaa mitä, kuinka paljon ja mihin hintaan. Kun ilmastopolitiikkaa lähdetään tekemään raha edellä, ei lopputulos voi olla muuta kuin tyhjänpäiväistä poliittista jargonia ja omaneduntavoittelua. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on 0,14 % joten vaikka suomalaisia kuritettaisiin kuinka, joka ikinen suomalainen ryhtyisi kasvissyöjäksi, lopettaisi autoilun ja asuntojensa lämmittämisen, ei vaikutus maapallon kokonaiskuvassa voi olla tätä suurempi. Samalla kuin Suomen hiilidioksidipäästöt vähenevät vuosi vuodelta, kasvoivat maailman hiilidioksidipäästöt viime vuonna arviolta 2,7 %, eli noin 20 kertaa Suomen kokonaispäästöjen verran. Siksi tässä, kuten kaikessa politiikassa, pitäisi muistaa pitää ennen kaikkea huolta oman kansan hyvinvoinnista. Meidän suomalaisten tulisi keskittyä pitämään huolta omasta luonnostamme tavoilla, jotka parantavat meidän hyvinvointiamme. Koska suomalaiset osaavat useimmiten tehdä asiat paremmin ja rehellisemmin kuin muut, ei meidän pitäisi välittää Pariisin ilmastosopimuksista tai siitä, mitä EU ja globalistit meille sanovat, vaan sen sijaan meidän pitäisi tehdä Helsingin ilmastosopimus ja antaa muille ohjeita ja neuvoja siitä, kuinka maapallomme elinvoimaisuutta pitäisi suojella. Meidän pitäisi vaatia muita noudattamaan suomalaisia standardeja saastuttamisen tasossa.

Pitää muistaa, että ei ole mitään järkeä puhua siitä, kuinka paljon yksi suomalainen kuluttaa yhteen afrikkalaiseen tai aasialaiseen verrattuna, vaan siitä, kuinka paljon Suomi yhteiskuntana saastuttaa huomioiden valtion pinta-alan. Suomalaisten on turha tuntea huonoa omaatuntoa saastuttamisestamme niin kauan, kun olemme yksi maailman vähiten saastuttavista maista.

Tästä päästäänkin siihen tärkeimpään ja samalla arimpaan aiheeseen: kuinka esimerkiksi Kiinan ja Intian saastuttaminen saataisiin kuriin. Molempien maiden suurin ongelma on väkiluku. Heitä on yksinkertaisesti liikaa. On myös muistettava, että köyhistä maista ihmisten siirtäminen Eurooppaan ei auta vaan ainoastaan pahentaa ongelmaa. Sillä on kaksi vaikutusta; köyhien maiden ihmiset voivat jatkaa lisääntymistään, koska ainahan sitä voi muuttaa länsimaihin pakoon köyhyyttä. Toisaalta länsimaissa he saastuttavat huomattavasti enemmän kuin lähtömaissansa. Tämä on aie, josta kukaan ei tunnu uskaltavan puhua. Niin kauan kuin siitä ei puhuta, ei voida rehellisesti väittää, että olisi aidosti kiinnostunut luonnon suojelemisesta tai ilmastosta. Vaikeaksi tätä aihetta ei tee pelkästään suvaitsevaiston hysteerinen rasistiksi leimaaminen, vaan myös se, että helppoja ratkaisuja ei ole olemassa. Joka ikisellä maalla olisi teoreettinen mahdollisuus hallita omaa väestönkasvuaan. Esimerkiksi yhdenlapsen politiikalla on todistettavasti radikaalit seuraukset. Tätä politiikkaa ei kuitenkaan yksikään maa Kiinaa lukuun ottamatta ole lähtenyt noudattamaan, vaikka maailmassa on vaikka kuinka paljon maita, joissa väestömäärä tuplaantuu 20-30 vuoden välein.

Mitä meidän suomalaisten pitäisi sitten tehdä. Ilmaston muutokseen me emme voi vaikuttaa. Muille maille me voimme esittää vaatimuksia, mutta he tuskin ovat niistä kiinnostuneita. Me voimme pitää huolta lähiympäristöstämme, toteuttaa monimuotoista energiapolitiikkaa, pitää omat luonnonvaramme suomalaisten hallussa, ylläpitää korkeita standardeja ja pyrkiä jatkuvasti vähäpäästöiseen tuotantoon. Etsiä aktiivisesti uusia luontoystävällisiä ratkaisumalleja, sekä kannustaa kestävään ja vähän kuluttavaan elämäntapaan. Pieni maa ei koko maailman ongelmia voi ratkoa, mutta me voimme antaa loistavan esimerkin siitä, miten ympäristöystävällinen yhteiskunta luodaan uhraamatta kansamme hyvinvointia.

Viitteitä:

https://tilastokeskus.fi/til/khki/2017/khki_2017_2018-05-24_kat_001_fi.html
http://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20180301STO98928/kasvihuonekaasupaastot-eu-ssa-ja-maailmalla-infografiikka
https://www.eco-business.com/news/india-and-china-drive-global-uptick-in-carbon-emissions/
https://www.talouselama.fi/uutiset/mika-pettymys-koko-euroopan-hiilidioksidipaastot-kasvoivat-suomi-naytti-mallia-muille/714f2923-0350-3890-8b4b-2568113ce8f6

Lasten hyvinvointi

Lasten hyvinvointi on erittäin laaja aihe, joka koskettaa lähes kaikkia yhteiskunnan osa-alueita. Siksi sen käsittely yhdessä kirjoituksessa on todella haasteellista. Koen kuitenkin tärkeäksi kirjoittaa ajatuksiani lasten hyvinvoinnista, koska se on perimmäinen syy, miksi olen ylipäätään ryhtynyt poliittisesti aktiiviseksi.

Politiikassa ja yhteiskunnan kehityksessä isot muutokset tapahtuvat usein hyvin hitaasti. Meidän on kuitenkin muistettava, että ne päätökset, joita me teemme nyt, ratkaisevat pitkälti sen, minkälaisessa Suomessa lapsemme tulevat elämään. Ja edelleen sen, minkälaisessa maailmassa he joutuvat kasvattamaan omat lapsensa. Jos me aidosti välitämme lapsistamme, on meidän kyettävä kohtaamaan uhat ja haasteet rehellisesti, välittämättä siitä minkälaisia leimoja meihin ehkä liitetään näin tehdesämme.

Lapsen hyvinvointi lähtee kotoa. Kotoa, jossa on turvallista olla, jääkaapista löytyy ruokaa ja vaatekaapista puhtaita vaatteita. Isä ja äiti elävät sopuisasti ja toimivat hyvinä roolimalleina niin sukupuolirooleista, suvaitsevaisuudesta, välittämisestä kuin vastuunkantamisestakin. Riitojakin tällaiseen kotiin mahtuu, mutta riitojen jälkeen sopu löytyy keskustelemalla. Töitä tehdään sopivasti niin, että taloudellisesti pärjätään, mutta energiaa jää myös perheen yhteiselle ajalle. Lapset saavat apua kotiläksyihin ja heillä on turvallinen aikuinen, jolta kysyä tarvittaessa neuvoa. Lapsi uskaltaa testata rajojaan turvallisin mielin, koska tietää, että rajat ovat kuitenkin selvät ja niistä pidetään kiinni.

Nämä ovat perusasioita, mutta aikana, jolloin itseään suvaitsevaisena pitävät yrittävät mädättää perusarvomme, voidaan näinkin yksinkertaisten asioiden sanominen kokea provosointina. Lasten hyvinvointi lähtee niistä perusarvoista, joiden pohjalta me heitä kasvatamme, ja joiden varaan me yhteiskuntaamme rakennamme. Meillä suomalaisilla on omat vahvat arvomme, joista meidän on pidettävä kiinni; omasta kansasta huolehtiminen, osaamiseen panostaminen, rehellisyys, naisten ja lasten asettaminen etusijalle, ahkeruus vaatimattomuus ja luonnonläheisyys. Näitä arvojamme uhataan nykyisellä monikulttuurisuuden ihannoimisella, joka tuo mukanaan seuraavia arvoja: rasismi, seksuaalivähemmistöjen murhaaminen, lapsiavioliitot (lue: lasten systemaattinen raiskaaminen), naisten alistaminen, lasten rituaalisilpominen, vääräuskoisten murhaaminen, fasismi, sanavapauden rajoittaminen ja riistäminen. Tämä lista antaa suuntaa niistä haasteista, joita yhteiskuntamme tänä päivänä kohtaa.

Meillä aikuisilla on vastuu pitää kiinni omista arvoistamme, jotta lapsillamme olisi mahdollisuudet hyvään tulevaisuuteen. Jotta he voisivat nauttia koulunkäynnistä, hyvästä terveydenhuollosta, puhtaasta ja hyvinvoivasta luonnosta. Jotta vahvalla pohjalla toimiva talous loisi uskoa tulevaisuuteen ja nuorten halu perustaa perheitä vahvistuisi. Näin lapsemme voisivat kasvaa yhteiskunnasta, jossa isovanhemmista pidettäisiin hyvää huolta ja he voisivat luottaa siihen, että aikanaan heistäkin huolehditaan. Ihmisillä on luontaisesti tarve kuulua osaksi jotain ryhmää. Vahva tunne siitä, että on tärkeä osa jotain suurempaa kokonaisuutta luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa halua pitää itsekin huolta yhteisistä asioistamme. Lapsiemme pitää saada muodostua osaksi sukupolvien ketjua, osaksi kansaa jolla on oma historiansa, kulttuurinsa ja kielensä. He eivät ole vain yksilöitä suuressa massassa ihmisiä, joita ei yhdistä mikään, vaan he voivat luottaa siihen, että ympärillä olevat ihmiset jakavat heidän perusarvonsa.

Aivan kuten terve lapsi haluaa kokea, että hän on vanhemmillensa se kaikkein tärkein, haluaa terve kansalainen kokea olevansa hallitukselleen se kaikkein tärkein. Se, jonka hyvinvointi laitetaan etusijalle. Kuitenkin Suomen nykypolitiikka johtaa näiden lasten oikeuksien jatkuvaan kyseenalaistamiseen ja karsimiseen. Aikuisten oikeus lapseen on nostettu tärkeämmäksi arvoksi kuin lapsen oikeus isään ja äitiin. Lasten oikeus hyvään kouluun ollaan viemässä lisäämällä koko ajan opettajien kuormaa ja samalla vähentämällä resursseja. Lapsen oikeus hyvään terveydenhuoltoon yritetään romuttaa yksityistämällä Suomen aikanaan maailmalla ihailtu terveydenhoitojärjestelmä. Suomen puhdas luonto ollaan alistettu ulkomaalaisten yritysten riiston alaisuuteen ilman mitään vastuuta jälkihoidosta. Suomalaisten oikeus omaan kulttuuriin ollaan poistamassa kovaa vauhtia monikulttuurisuusagendan nimissä. Pitkään taisteltiin oikeudesta opiskella suomenkielellä, mutta tästä oikeudesta luovuttiin korkeakouluissa yllättäen ilman minkäänlaista taistelua. Lapsen oikeus lähimetsiin viedään sillä perusteella, että tarvitaan lisää asuntoja. Lapsen oikeus terveelliseen ruokaan vaarannetaan tuhoamalla suomalainen ruoantuotanto koska on halvempaa tuoda ruokaa toiselta puolelta maapalloa kuin tuottaa sitä itse. Oikeus menestyvään kotimaahan ollaan luovuttamassa ilmastonmuutoksen varjolla, kun teollisuus ja työpaikat siirretään ulkomaille sallivampiin ja saastuttavampiin maihin.

Nyt on korkea aika tehdä politiikkaa suomalaisten lasten hyvinvointi edellä. Vaadi, että sinä ja sinun lastesi tulevaisuus on tärkeämpi kuin globalistien unelmat monikulttuurisuudesta. Itse ainakin haluan tehdä parhaani taatakseni omille lapsilleni ja toivottavasti myös tuleville polville mahdollisimman hyvän paikan elää, ja toivon, että mahdollisimman moni suomalainen herää viimeistään nyt ajattelemaan asioita.

Kyllä ne suomalaisetkin

Yksi ”suvaitsevaisen” median tapa puolustella ulkomaalaisten Suomessa tekemiä rikoksia on muistuttaa meitä siitä, että kyllä ne suomalaisetkin. Tämä aivoton tapa argumentoida on taas nostanut päätään, kun julkisuuteen nousi Oulussa tapahtunut lasten systemaattinen saalistaminen seksuaalirikosten uhreiksi. Kun käydään yhteiskunnallista keskustelua tällaisista asioista, olisi hedelmällistä, jos keskittyisimme niihin asioihin, joihin voimme politiikalla vaikuttaa. Tämä olisi oleellista ymmärtää, jos haluamme saada jotain konkreettista aikaiseksi pelkän pöyristymisen ja voivottelun sijaan.

Mitä tahansa ongelmia pohtiessa, tulee ensin hyväksyä tosiasiat, jotta voimme lähteä etsimään ratkaisuja. Ensimmäinen fakta on se, että jos Suomeen päästetään tietyn kulttuuritaustan omaavia ihmisiä, yksi seuraus on se, että nämä kulttuurinrikastajat tulevat raiskaamaan suomalaisia naisia ja lapsia (viite 1). Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaiset tekivät Suomessa 529 seksuaalirikosta vuonna 2017, joista 286 oli raiskauksia. Tämä on 30,5 % kaikista Suomessa tehdyistä raiskauksista. Siis lähes kolmannes raiskauksista on 4,5 % vähemmistön tekemiä. Ja ei siinä vielä kaikki, 11,9 % kaikista raiskauksista oli irakilaisten tekemiä. 199 raiskausta enemmän pelkästään yhtenä vuonna (viite 2 ja 3). No, mikä sitten olisi toimiva ratkaisu? Aika yksinkertaisesti, älä päästä näitä ihmisiä maahamme!

Tässä päästäänkin eroon suomalaisten ja ulkomaalaisten tekemien raiskausten välillä ja siihen, mihin voimme yksinkertaisilla poliittisilla päätöksillä vaikuttaa. Jos alkaisimme noudattamaan nollatoleranssia haittamaahanmuuton suhteen, romahtaisi ulkomaalaisten tekemien raiskausten määrä. Mikä sitten olisi se negatiivinen vaikutus yhteiskuntaamme, jos emme enää ottaisi haittamaahanmuuttajia vastaan? Vastaus on; ei mikään. Jokainen teistä varmaan ymmärtää, että tätä samaa poliittista toimenpidettä emme voi soveltaa suomalaisiin. Me tiedämme, että osa Suomeenkin syntyvistä poikalapsista kasvaa vuosien varrella raiskaajiksi. Emme silti voi lopettaa poikalasten synnyttämistä ilman yhteiskuntamme tuhoutumista, eikä tätä muutenkaan olisi mahdollista toteuttaa millään yksinkertaisella poliittisella päätöksellä.

Lievempiäkin toimenpiteitä toki löytyy; Miten olisi, että miehet ja naiset, jotka eivät ole keskenään naimisissa, eivät saa viettää aikaa yhdessä ilman valvontaa? Ei mielestäni kuulosta erityisen vapaalta yhteyskunnalta. Entä alkoholin täyskielto? Osa raiskauksistahan tapahtuu humalatilassa. Vähenisivätkö suomalaisten tekemät raiskaukset kieltolailla? Ehkä, mutta kieltolakia on jo kertaalleen kokeiltu, eikä se noin yleisesti ottaen toiminut erityisen hyvin. Ulkomaalaisten tekemiin raiskauksiin ehdotetaan kotouttamiskoulutusta. Eli kerrotaan aikuisille miehille, että lapsia ei saa raiskata. Ainoastaan ihminen, joka pitää kaikkia haittamaahanmuuttajia vähä-älyisinä, voi kuvitella, että tällainen toimisi. Tämä onkin nykyisen maahanmuuttopolitiikan ydin: maahanmuuttajia kohdellaan kuin kehitysvammaisia lapsia, jotka eivät ymmärrä mistään mitään ilman, että suomalaiset ovat heitä neuvomassa ja kädestä pitäen opastamassa.

Kirjoittaessani tätä joudun jatkuvasti selittämään itselleni, että kyllä, nämä asiat pitää sanoa ääneen. ”Kyllähän ne suomalaisetkin…” argumentti on niin typerä, että on surullista joutua kirjoittamaan tästä. Me suomalaiset emme ole idiootteja. Haluan uskoa, että jokainen, joka kuulee tuon selityksen suvakkipoliitikolta tai mediasta, ymmärtää että häntä ohjataan katsomaan muualle eikä kohtaamaan todellisuutta. Haluan uskoa, että suomalaiset heräävät seuraavissa vaaleissa todellisuuteen ja äänestävät moraalinsa mukaan.

Viitteet